sunnuntai, 27. maaliskuu 2016

Dieetinkö vika?

Hieman yli viikon olin aikaisemmin julkaistulla dieetillä. No tässäpä hieman tuloksia. Paino tippui noin kilon verran ja siihen se sitten jumahtikin. Vyötäröltä ja lantiosta lähti muutama sentti. Työt kun aloitin niin askelmäärä tuplaantu. Aikaisemmin se oli 5000 askelta päivässä, jolloin siis liikuin ja lenkkeilin ja työpäivän aikana, jolloin kävin myös lenkillä ja liikuin, askelmäärä olikin sitten jo 10000 askelta päivässä. En tiedä kuinka suhtautuisi dieettiin. Kärsinkö nälästä turhaan kilon painonpudotuksen takia? :D Toivottavasti säät pysyy lämpiminä ja aurinkoisina, jotta pääsee vapaapäivinä puutarhaan mylläämään niin saa sielläkin sitten liikuntaa ja ajatukset pois painonpudottamisesta.

IMG_2458.jpg

torstai, 17. maaliskuu 2016

Kiirettä?

Juuri vasta aloitin työt ja nyt joudun jo olemaan pois lapsen sairauden takia. Eihän sille tietenkän mitään voi kun sairastuu. Varasin kirpputoripöydän vähän yli viikko sitten ja jonoa sanottiin olevan kuukausi. No eilenpä sain puhelun, että nyt olisi pöytä vapaana kun tuli peruutus. On ollut kiirettä töiden kanssa ja lupasin saada täksi päiväksi tavaraa pöytään. Mies joutui hakemaan hintalaput ja illalla olikin hinnottelua tiedossa kun töistä pääsi. Vihdoinkin saan turhat tavarat pois kaapista lojumasta. No nyt on sitten ainakin vielä huomennakin aikaa katsella myytäviä tavaroita kun olen lapsen kanssa kotona. Töihin olen sopeutunut yllättävän nopeasti ja hyvin hyvin. En ole vielä eksynytkään kertaakaan matkalla asiakkaille. Toivottavasti en itse tule kipeäksi tässä lasta hoitaessa, mutta onneksi tuo kuume ei ainakaan tartu. Paitsi jos se on jotain muuta kuin pelkkää kuumetta. Täytyy vain toivoa, että pikkunen paranee pian ja pääsee taas hoitoon muiden lasten seuraksi leikkimään.

busy.jpg

tiistai, 15. maaliskuu 2016

Ihana arki

Kaksi työpäivää takana ja kyllä se arki muuttuu huomattavasti. Työttömänä päivät tuntuivat pitkiltä ja tylsiltä, mutta nyt päivät hujahtavat ohi silmien. Työnteko on minusta mukavaa ja vaikka palkkakin on olellinen ja tärkeä asia, että tulee toimeen niin kuitenkin sanoisin tekeväni töitä koska pidän siitä ja viihdyn vanhusten parissa. Mikä voisi olla parempaa kuin toisten auttaminen? Joitakin puutoksia ja parantamisen varaa olen jo työpaikalta löytänyt, mutta ajattelin vielä tämän perehdytysviikon katsella löytyykö jotakin muuta. Ja toivottavasti ehdotukseiani kuunnellaan ja olisihan se tietty kiva jos niitä toteutettaisiinkin. 

sunnuntai, 13. maaliskuu 2016

Usko onnistumiseen

Eilen aloitettu dieetti ei tietenkään vielä tässä vaiheessa näy missään, mutta olo on ollut ainakin jo kevyempi tänään. Vaakaa vaan näyttää edelleen samaa lukemaa. Tänään tähän menessä kaloreita on tullut syötyä hieman alle1000 kalorimittarin mukaan. En yleensä tiiraile syömiäni kaloreita, mutta kiinnostaa tietää paljonko tulee saatua kaloreita dieetin aikana. Yleensähän jos normaalisti söisin niin kaloreita tulisi noin 2000-

iStock_000003222836XSmall.jpg2500 yhden laskemispäivän mukaan. Koko ajan on kamala näläntunne ja varsinkin lenkin ja kuntoilun jälkeen. Huomenna aloitan uuden työn ja kotonaoloaikaa jää aika vähän, jota pitää viettää enimmäkseen perheen yhteiseen aikaan. Kuitenkin täytyy yrittää jossain vaiheessa kuntoilla ja käydä lenkillä. Toiseksi mietityttää kuinka jaksan tehdä töitä pienellä ruokamäärällä kun työtahti on todennäköisesti kova. Onneksi tähän asti töissä minulla ei ole ollut kiire enkä aio sitä nytkään tehdä mistään. Nautin vain vanhusten seurasta ja yritän muistaa uusia asioita, jotta selviän itsenäisesti.

lauantai, 12. maaliskuu 2016

Liikakilojen häätö

Olen ollut niin pitkään kun muistan tyytymätön kehooni ja ulkonäkööni. Kuitenkin olen saanut pysyvästi miehen rinnalleni ja lapsen saimme 2014. Ennen raskautta olin kai ihan hyvissä mittasuhteissa kuvista päätellen, mutta vaikka nyt on jo kaksi vuotta kulunut synnytyksestä, kiloja on edelleen ainakin 10 liikaa. Mikään huippupitkä en ole vaan sovin enemmän "pätkätöihin" eli olen ns. persjalkainen ihminen. Olen aina toivonut olevani pitempi, mutta asiallehhan ei voi mitään tehdä. Kolmen viikon aikana olen liikkunut säännöllisesti, mutta ruokailutottumukset ovat olleet samanlaiset koko ajan ja näin vain yksi kilo on lähtenyt teille tietämättömille.

 

No nyt sitten tänään päätin aloittaa ainakin viikon kestävän dieetin, jonka rinnalla myös jatkan liikkumista samaan malliin kuin ennenkin. Yleensä sauvakävelen noin 30-40 minuuttia ja teen vielä kotona treenin. Välillä myös hölkkäilen ja kävelen kun on lämpimpää.

nimet%C3%B6n.jpg

Tälläinen on viikon aterialista. Juon myös tietty maitoa lounaalla jä päivällisellä, mutta muuten vettä. Aamuisin olen tottunut juomaan kahvia ja koska olen sokerihiiri, käytän kahvissa 5 lusikallista sokeria. Nyt ollaan jo puolessa päivässä ja päätä särkee edelleen vaikka särkylääke on nautittu. Vieroitusoireet ei sen kovemmat ole.

 

Saa nähdä liikkuuko kilot minnekkään ja muokkaantuuko keho.